Potilaalle

Mitä plastiikkakirurgia on?
Plastiikkakirurgia on lääketieteen erikoisala, jonka koulutus kestää Suomessa kuusi vuotta lääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeen (yht. 12 vuotta). Erikoisala kattaa laaja-alaisesti ennallistavaa, korjaavaa ja esteettistä kirurgiaa synnynnäisten poikkeavuuksien, kasvainten, tapaturmien, infektioiden, palo- ja paleltumavammojen sekä tiettyjen rappeumasairauksien yhteydessä. Esteettistä kirurgiaa tehdään myös laaja-alaisesti ilman lääketieteellistä indikaatiota.
Alta löytyy tietoa plastiikkakirurgian eri osa-alueista ja yleisesti käytetyistä toimenpiteistä sekä menetelmistä. Lääketieteelliset ja englanninkieliset nimet on merkitty kursiivilla.

Laihtumisen jälkeinen kirurgia eli postbariatrinen kirurgia
Massiivisen painonpudotuksen jälkeen iho ei yleensä vetäydy. Painonlaskun taustalla voi olla elintapamuutokset, lihavuusleikkaus tai lääkehoito (GLP-analogit). Ylimääräinen iho voi aiheuttaa hankaumia, ihotulehduksia ja liikkumisen haittaa sekä psykososiaalista haittaa. Tavallisin leikkaus on riippuvatsan korjaus eli abdominoplastia, jossa vatsan ylimääräinen iho ja ihonalainen rasva poistetaan. Muita toimenpiteitä ovat belt-lipektomia, olkavarsien, reisien ja rintojen korjausleikkaukset. Painon on oltava vakaa ennen leikkausta. Toimenpiteitä tehdään sekä julkisella että yksityisellä puolella. Leikkaushoidon kriteerit julkisella puolella (HUS-alue) löytyvät terveyskyla.fi-sivustolta.

Vatsalihasten erkauma eli diastasis recti
Raskauden aikana suorat vatsalihakset voivat erkaantua toisistaan keskiviivassa. Erkauma pienenee usein synnytyksen jälkeen itsestään ja harjoittelun avulla. Jos erkauma on suuri ja aiheuttaa toiminnallista haittaa, kuten selkäkipua tai vatsan seinämän tuen heikkoutta, se voidaan korjata leikkauksella, jossa lihakset ommellaan yhteen. Korjaus tehdään usein ylimääräisen ihon poiston yhteydessä. Raskauden jälkeinen erkauma on eri asia kuin laihtumisen jälkeinen ihoylimäärä.

Rintojen suurennusleikkaus eli augmentaatio
Rintojen suurennusleikkauksessa rintojen kokoa kasvatetaan ja muotoa korjataan silikoni-implantilla tai potilaan omalla rasvalla (rasvansiirto). Implantti asetetaan rintarauhasen tai rintalihaksen alle, tavallisimmin noin 4–5 cm:n viillosta rinnanaluspoimusta.
Implantin pinta voi olla sileä, lähes sielä tai karhea. Karhean, erityisesti makrokarhean pinnan implantteihin liittyy erittäin harvinainen imukudossyövän riski, BIA-ALCL (breast implant–associated anaplastic large cell lymphoma). Se ilmenee tyypillisesti vuosia leikkauksen jälkeen rinnan äkillisenä turpoamisena nesteen kertyessä implantin ympärille tai kyhmynä (late-onset seroma). Varhain todettuna se paranee yleensä poistamalla implantti ja sen ympärillä oleva kapseli. Oireettomia karheapintaisia implantteja ei ole välttämätöntä poistaa tämän riskin vuoksi, mutta rinnan uusi turvotus tai muutos pitää tutkia.
Muita rintaimplanttien pitkäaikaisia ongelmia ovat kapselikontraktuura eli implantin ympärille muodostuvan arpikapselin kiristyminen, implantin rikkoutuminen ja muotohäiriöt. Implantit eivät ole elinikäisiä.
Osa implanttipotilaista kokee yleisoireita, kuten väsymystä, nivel- ja lihaskipuja, keskittymisvaikeuksia ja ihottumia, ja yhdistää ne implantteihin. Ilmiöstä käytetään nimeä breast implant illness (BII). Sille ei ole vakiintuneita diagnostisia kriteerejä, eikä syy-yhteyttä implantteihin ole tutkimuksissa pystytty osoittamaan. Osa potilaista kertoo oireiden lievittyneen implanttien poiston jälkeen. Oireet on aina syytä tutkia muiden syiden poissulkemiseksi, ja implanttien poistoa voidaan harkita yhdessä plastiikkakirurgin kanssa.
Jos rinnat ovat myös laskeutuneet, pelkkä implantti ei yleensä riitä korjaamaan muotoa. Silloin suurennus suositellaan yhdistämään rinnan kohotukseen (augmentaatio-mastopeksia), jolloin arpia tulee nännipihan ympärille ja usein pystysuoraan sen alapuolelle. Yhdistelmäleikkaus on vaativampi, ja korjausleikkauksen tarve on suurempi kuin erillisissä toimenpiteissä.
Rintojen suurennusleikkauksia tehdään pääosin yksityisellä puolella. Julkisella puolella korjataan rintojen kehityshäiriöitä ja epämuodostumia (mm. tubulaariset rinnat, Polandin syndrooma, merkittävät asymmetriat).

Silmäluomikirurgia eli okuloplastinen kirurgia
Silmäluomien ja silmänympäryksen kirurgiaa tekevät Suomessa plastiikkakirurgit ja silmätautien erikoislääkärit.
Yläluomien korjausleikkaus eli blefaroplastia: yläluomien ylimääräistä ihoa ja tarvittaessa rasvaa poistetaan. Julkisella puolella leikataan, kun ihoylimäärä kaventaa näkökenttää. Yleisin plastiikkakirurginen leikkaus.
Alaluomien korjausleikkaus eli alablefaroplastia: alaluomien ''silmäpussit'' ja joskus ihoylimäärä korjataan joko ripsirajan alapuolisesta viillosta tai luomen sisäpinnan kautta ilman näkyvää arpea. Toimenpide on lähtökohtaisesti esteettinen.
Luomen roikkumisen korjaus eli ptoosin korjaus: yläluomea nostava lihas on venynyt tai heikentynyt, jolloin luomen reuna peittää osan pupillista. Lihasta lyhennetään tai sen kiinnityskohtaa siirretään.
Ulospäin kääntyneen alaluomen korjaus eli ektropiumin korjaus: alaluomi on löystynyt tai arpi vetää sitä alas, jolloin silmä kuivuu ja vuotaa. Luomea kiristetään, ja tarvittaessa puuttuvaa ihoa korvataan ihonsiirteellä.
Sisäänpäin kääntyneen luomen korjaus eli entropiumin korjaus: ripset hankaavat silmän pintaa, ja luomen asento korjataan.
Kulmakarvojen kohotus: laskeutunut otsa ja kulmakarvat voivat painaa yläluomia. Kohotus tehdään usein yhdessä yläluomileikkauksen kanssa.
Toimenpiteitä tehdään sekä julkisella että yksityisellä puolella.

Rintojen pienennysleikkaus eli reduktioplastia ja rintojen kohotus eli mastopeksia
Suuret rinnat voivat aiheuttaa niska- ja hartiakipua, olkaimien painaumia, ihottumaa rintojen alla ja liikkumisen haittaa. Pienennysleikkauksessa poistetaan rintarauhaskudosta, rasvaa ja ihoa, nännipiha siirretään ylemmäs ja rinta muotoillaan. Nännipiha säilyy yleensä kiinni alla olevassa kudoksessa, jolloin sen verenkierto säilyy. Arpi kiertää nännipihan, kulkee siitä pystysuoraan alas ja usein myös rinnanaluspoimuun (ankkuriarpi). Leikkaus voi heikentää imetyskykyä ja usein ilmenee nännin tuntohäiriöitä. Julkisella puolella leikataan oireiden ja hoitokriteerien perusteella, ja myös rintojen haittaava kokoero voidaan korjata.
Rintojen kohotuksessa rintoja ei pienennetä, vaan laskeutunut rinta ja nännipiha nostetaan ja ylimääräinen iho poistetaan. Arvet ovat samanlaiset kuin pienennysleikkauksessa. Kohotus on yleensä esteettinen toimenpide, ja sitä tehdään pääosin yksityisellä puolella. Jos rintojen kokoa halutaan samalla kasvattaa, kohotus yhdistetään implanttiin (ks. rintojen suurennusleikkaus).

Kasvojenkohotus eli facelift
Ikääntyessä kasvojen kudokset laskeutuvat ja iho löystyy, jolloin leukalinja laskeutuu ja kaulalle muodostuu poimuja. Kasvojenkohotuksessa ei vain kiristetä ihoa, vaan nostetaan ihon alla oleva kasvojen tukikerros, SMAS (superficial musculo-aponeurotic system). Viilto kulkee korvan edestä ja takaa hiuspohjaan.
SMAS-kohotuksessa tukikerrosta kiristetään ompeleilla tai siitä poistetaan kaistale, ja iho asetellaan erikseen.
Syvän tason kohotuksessa (deep plane facelift) mennään SMAS-kerroksen alle ja kasvojen tukirakenteet katkaistaan, jolloin iho ja SMAS nostetaan yhtenä kokonaisuutena. Menetelmä vaatii tarkkaa kasvohermon haarojen anatomian tuntemusta.
Kasvojenkohotukseen yhdistetään usein kaulan kohotus, luomileikkaukset tai rasvansiirto. Yleisin komplikaatio on jälkiverenvuoto. Kasvohermon pysyvä vaurio on harvinainen. Tupakointi lisää haavan paranemisongelmien riskiä selvästi. Esteettiset kohotukset tehdään yksityisellä puolella. Julkisella puolella kohotustekniikoita käytetään esimerkiksi kasvohermohalvauksen hoidossa (ks. kasvohermohalvauksen kirurginen hoito).

Rasvansiirto eli fat grafting
Rasvansiirrossa potilaan omaa rasvakudosta kerätään rasvaimulla esimerkiksi vatsalta, kyljistä tai reisistä. Rasvaimussa käytetään ohutta, tylppäkärkistä imukanyylia, joka viedään ihon alle pienen viillon kautta. Kerätty rasva puhdistetaan ja ruiskutetaan alueelle, jossa halutaan lisätä täyteläisyyttä tai parantaa kudoksen laatua, esimerkiksi rintojen korjauksessa, arpien hoidossa tai kasvoilla. Osa siirretystä rasvasta sulaa, joten toimenpide joudutaan joskus toistamaan.
Harvinainen mutta vakava komplikaatio on rasvaembolia, jos rasvaa joutuu verisuoneen. Pakaroiden rasvansiirroissa (niin sanottu brasilialainen pakarannosto) rasva voi kulkeutua suurten laskimoiden kautta keuhkoihin ja aiheuttaa hengenvaarallisen keuhkoembolian. Siksi rasva ruiskutetaan vain ihonalaiseen kerrokseen eikä koskaan pakaralihakseen.
Rasvansiirtoja tehdään sekä julkisella että yksityisellä puolella.

Ihonsiirre eli skin graft
Ihonsiirre on yleinen plastiikkakirurginen menetelmä kudospuutoksen korjaamiseen. Sillä peitetään haava, jota ei voi sulkea suoraan ompeleilla, mutta jonka pohjalla on hyvä verenkierto. Ihonsiirre voi olla osapaksu tai täyspaksu. Ihoa otetaan tyypillisesti reidestä, vatsalta, olkavarresta, korvan takaa tai soliskuopalta. Ottokohta valitaan niin, että siirre sopii korjattavaan kohtaan ja ottokohdan haitta jää mahdollisimman pieneksi. Jos haavan pohjalla on jännettä, luuta tai rustoa, ihonsiirre ei tartu, ja puutos korjataan kielekkeellä. Vaikeissa palovammoissa tai vakavien bakteeritulehdusten jälkeen voidaan tarvita hyvin laajoja ihonsiirteitä ja toistuvia leikkauksia.

Kieleke eli flap
Kieleke on kudoskokonaisuus, joka siirretään oman verenkiertonsa kanssa korjattavaan kohtaan. Kielekkeellä korjataan puutoksia, joita ei voi sulkea suoraan tai ihonsiirteellä, esimerkiksi kun haavan pohjalla on paljasta luuta, jännettä, vierasmateriaalia tai muuta kriittistä. Kieleke voi sisältää ihoa, rasvaa, lihasta, sidekudoskalvoa tai luuta.
Paikallinen kieleke nostetaan puutoksen vierestä ja käännetään tai siirretään sen päälle. Sitä käytetään esimerkiksi kasvojen ihosyöpien poiston jälkeen.
Varrellinen kieleke siirretään kauempaa niin, että sen verisuonet pysyvät kiinni alkuperäisessä paikassa. Esim. LD-rintarekonstruktio.
Vapaa kieleke irrotetaan kokonaan, ja sen verisuonet liitetään korjattavan alueen verisuoniin yleensä mikroskoopin avulla. Tätä kutsutaan mikrokirurgiaksi. Vapaalla kielekkeellä voidaan korjata laajoja puutoksia missä tahansa kehossa, esimerkiksi rinnan, raajan tai pään ja kaulan alueella.
Nykyisin käytetään paljon perforanttikielekkeitä sekä mikrovaskulaarisena että paikallisena. Perforanttikielekkeissä iho ja rasva siirretään yksittäisen lihaksen läpi kulkevan verisuonen varassa ilman lihasta. Tämä vähentää ottokohdan haittaa. Mikrokirurgia on oleellinen osa plastiikkakirurgiaa, ja vaativat mikrokirurgiset korjaukset tehdään tyypillisesti yliopistosairaaloissa.

Huuli- ja suulakihalkiot
Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä synnynnäisiä kasvojen kehityshäiriöitä. Ne syntyvät raskauden alkuvaiheessa, kun huulen tai suulaen osat eivät yhdisty. Suomessa hoito on keskitetty HUSin Huuli- ja suulakihalkiokeskukseen (Husuke), jossa hoitoon osallistuvat plastiikkakirurgien lisäksi muun muassa puheterapeutit, oikomishoidon erikoishammaslääkärit ja korvalääkärit. Halkiot korjataan leikkauksella yleensä ensimmäisen ikävuoden aikana, ja lapsen puhetta, kuuloa ja kasvojen kasvua seurataan aikuisikään asti.

Palovammat
Palovamman ensiapu on viilentäminen haalealla juoksevalla vedellä noin 20 minuutin ajan. Pienet palovammat hoidetaan yleensä perusterveydenhuollossa. Laajat ja vaikeat palovammat hoidetaan Suomessa keskitetysti HUSin palovammakeskuksessa Jorvin sairaalassa. Plastiikkakirurgi poistaa kuolleen kudoksen ja peittää vamman ihonsiirteillä tai ihonkorvikkeilla. Palovammat voivat jättää kiristäviä arpia, joita korjataan myöhemmin leikkauksilla, arpihoidoilla ja kuntoutuksella. Myös vaikeat paleltumavammat kuuluvat plastiikkakirurgien hoidettavaksi.

Rinnan korjausleikkaus eli rintarekonstruktio
Rintasyövän vuoksi poistettu rinta voidaan korjata rinnan poiston yhteydessä (välitön korjaus) tai myöhemmin (viivästetty korjaus). Korjaus tehdään Suomessa ensisijaisesti potilaan omalla kudoksella tai toissijaisesti implanttia käyttäen.
Omakudoskorjauksessa rinta muotoillaan potilaan omasta kudoksesta. Yleisin on vatsan alueen ihosta ja rasvasta tehtävä DIEP-kieleke, joka liitetään mikrokirurgisesti rintakehän tai kainalon verisuoniin. Jos vatsalta ei saa riittävästi kudosta, vaihtoehtoja ovat reiden sisäpinnalta otettava kieleke (TMG). Myös ns jenkkakahvaa voidaan käyttää mikrovaskulaarisena kielekkeenä (LAP). Leveää selkälihasta hyödyntävä latissimus dorsi eli LD -kieleke käännetään rintakehälle verisuontensa varassa. Sitä voidaan käyttää myös yhdessä implantin kanssa. Omakudoskorjauksessa leikkaus on vaativampi ja toipuminen hitaampaa, mutta korjattu rinta muuttuu ajan myötä kehon mukana - ja lopputulos on pysyvä.
Implanttikorjauksessa asetetaan usein ensin kudosta venyttävä laajennin eli expander, jota täytetään vähitellen keittosuolaliuoksella. Myöhemmässä leikkauksessa se vaihdetaan silikoniproteesiin. Joskus proteesi voidaan asettaa suoraan. Sädehoito lisää implanttikorjauksen komplikaatioiden riskiä.
Lopuksi tehdään usein nännipihan korjaus ja tarvittaessa toisen rinnan muotoilu symmetriseksi. Rintarekonstruktiot kuuluvat julkisen terveydenhuollon palveluihin.

Ihosyövät
Yleisimmät ihosyövät ovat tyvisolusyöpä, okasolusyöpä ja melanooma. Myös harvinaisempia ihosyöpiä kuten Merkelinsolusyöpää voi esiintyä. Hoito on yleensä kasvaimen poisto riittävällä terveen kudoksen marginaalilla. Melanoomassa tehdään tarvittaessa vartijaimusolmukkeen tutkimus. Kun poisto jättää suuren puutoksen, esimerkiksi kasvoille, plastiikkakirurgi korjaa sen paikallisella kielekkeellä tai ihonsiirteellä. Ihosyöpien hoito tehdään pääosin julkisella puolella. Hoidon suunnittelu tapahtuu usein moniammatillisissa ihokasvainkokouksissa.

Haavat
Ihminen voi sairastaa myös akuuttia tai kroonista haavaa. Haavaa pidetään kroonisena, kun se ei ole parantunut noin kuukaudessa. Tavallisia kroonisia haavoja ovat laskimovajaatoiminnasta, valtimokovettumataudista, ja diabeteksestä aiheutuvat haavat. Lisäksi voi esiintyä painevaurioita, dermatoporoottisia haavoja ja useita erilaisia epätyypillisiä haavoja. Haavan hoito alkaa aina syyn selvittämisestä eli haavan diagnosoimisesta. Haavoja hoidetaan usein moniammatillisissa haavakeskuksissa, joissa plastiikkakirurgi vastaa yleensä kirurgisen hoidon päätöksenteosta diagnoosin jälkeen. Haavan kirurginen hoito koostuu kuolleen kudoksen poistosta (debridement) sekä korjauksesta esim. ihonsiirteillä tai kielekkeellä. Auktorisoidut haavanhoitajat osallistuvat haavanhoitoon ja ovat haavanhoidon ammattilaisia. Haavoja hoitavilla lääkäreillä voi myös olla haavanhoidon erityispätevyys Lääkäriliiton myöntämänä.

Imunesteturvotus eli lymfedeema
Imunesteturvotus syntyy, kun imunesteen kierto raajasta tai muualta kehosta on häiriintynyt, useimmiten syövän hoidon jälkeen. Ensisijainen hoito on tukihoito: kompressio, lymfaterapia ja liikunta. Valituille potilaille voidaan tehdä mikrokirurgisia leikkauksia, kuten imusolmukesiirto tai imusuonten / imusolmukkeen yhdistäminen laskimoihin. Pitkään jatkuneessa turvotuksessa kertynyttä rasvakudosta voidaan poistaa rasvaimulla. Leikkaushoitoja tehdään yliopistosairaaloissa.

Sarkoomakirurgia
Sarkoomat ovat harvinaisia tuki- ja sidekudoksen pahanlaatuisia kasvaimia, joita esiintyy raajoissa, vartalossa ja vatsaontelon takaosassa. Hoidon perusta on kasvaimen poisto riittävän terveen kudoksen kanssa, mikä jättää usein laajan kudospuutoksen. Plastiikkakirurgi korjaa puutoksen paikallisella tai mikrokirurgisesti siirrettävällä kielekkeellä ja korjaa tarvittaessa myös verisuonia ja hermoja yhteistyössä muiden kirurgien kanssa, jotta esimerkiksi raaja ja sen toiminta voidaan säästää. Sarkoomat hoidetaan yliopistosairaaloiden moniammatillisissa sarkoomatyöryhmissä.

Kasvohermohalvauksen kirurginen hoito
Kasvohermon halvaus voi johtua esimerkiksi kasvaimesta, vammasta tai leikkauksesta. Yleisin muoto, Bellin pareesi, paranee yleensä itsestään. Pysyvän halvauksen leikkaushoidolla pyritään palauttamaan silmän sulkeutuminen, kasvojen lepoasennon symmetria ja hymy. Tuoreessa vauriossa hermo voidaan korjata ompelemalla, hermosiirteellä tai kytkemällä se toiseen hermoon. Pitkään jatkuneessa halvauksessa voidaan siirtää mikrokirurgisesti toimiva lihas, esimerkiksi reiden sisäpinnalta, ja hermottaa se uudelleen. Lisäksi käytetään staattisia korjauksia, kuten kasvojen kohotusta ja yläluomen painoa.

Lantion alueen korjaava kirurgia
Laajat lantion alueen syöpäleikkaukset, kuten lantion elinten poisto eli eksenteraatio, jättävät usein suuren kudospuutoksen lantioon ja välilihaan. Plastiikkakirurgi korjaa puutoksen kielekkeellä, esimerkiksi vatsakielekkeellä (DIEP) tai reiden alueen kielekkeillä (TMG). Tämä vähentää haavakomplikaatioita ja voi mahdollistaa myös emättimen rekonstruktion. Plastiikkakirurgit tekevät myös naisten sukuelinten silpomisen jälkeisiä korjausleikkauksia, joiden hoito on Suomessa keskitetty HUSiin.

Lasten jättiluomet ja verisuonimuutokset
Synnynnäinen jättiluomi on syntymästä asti oleva laaja pigmenttiluomi. Hoitona on seuranta tai luomen poisto vaiheittain. Laajan luomen poistossa voidaan käyttää kudoslaajenninta eli ekspanderia: terveen ihon alle asetetaan pussi, jota täytetään vähitellen keittosuolaliuoksella viikkojen aikana. Venynyt iho siirretään peittämään poistettu alue, jolloin väri ja rakenne vastaavat ympäröivää ihoa paremmin kuin ihonsiirteellä.
Vaskulaarimalformaatiot ovat synnynnäisiä verisuonten tai imusuonten rakennepoikkeavuuksia, jotka kasvavat lapsen mukana. Ne ovat eri asia kuin vauvaiän mansikkapilkku eli hemangiooma, joka yleensä pienenee itsestään. Malformaatioita hoidetaan moniammatillisesti esimerkiksi suonensisäisillä hoidoilla, laserilla, lääkkeillä ja leikkauksella.

Rasvaimu eli liposuktio
Rasvaimulla poistetaan paikallisia rasvakertymiä esteettisistä syistä. Yleisimpiä alueita ovat vatsa, kyljet, reidet tai leuanalus. Rasvaimu ei ole laihdutushoito, ja paras tulos saavutetaan normaalipainoisella, jonka iho on kimmoisa. Alueelle ruiskutetaan ensin laimeaa puudute- ja adrenaliiniliuosta, joka vähentää verenvuotoa ja kipua. Rasva imetään pienten viiltojen kautta ohuella, tylppäkärkisellä kanyylilla. Lopputulos näkyy turvotuksen laskettua muutamassa kuukaudessa.
Tavallisimmat menetelmät
Perinteinen rasvaimu: kanyylia liikutetaan käsin ja rasva imetään alipaineella.
Laiteavusteinen rasvaimu (PAL, power-assisted liposuction): kanyyli värisee nopeasti, mikä irrottaa rasvaa tehokkaammin ja keventää kirurgin työtä. Menetelmän riskit vastaavat perinteistä rasvaimua.
Vesiavusteinen rasvaimu (WAL, water-assisted liposuction): rasvaa irrotetaan ohuella vesisuihkulla samalla kun sitä imetään.
Energiaa käyttävät, ihoa kiinteyttävät menetelmät: ultraääni, laser, radiotaajuus tai plasmaenergia lämmittää kudosta, jotta rasva irtoaa ja iho kiristyy. Lämpö lisää palovammojen, ihon kuolion, nestekertymien ja pitkittyneen turvotuksen riskiä, ja hyöty ihon kiristymiseen vaihtelee. Menetelmät vaativat erityistä kokemusta.
Riskit
Tavallisia haittoja ovat mustelmat, turvotus, tunnottomuus ja kudosnesteen kertyminen. Myöhemmin voi ilmetä epätasaisuutta, kuoppia tai ihon löystymistä. Harvinaisia mutta vakavia komplikaatioita ovat infektio, laskimotukos ja keuhkoveritulppa, rasvaembolia, puudutteen yliannostus sekä kanyylin aiheuttama vatsaontelon elinvaurio. Riski kasvaa, kun poistettava rasvamäärä on suuri tai rasvaimu yhdistetään muihin suuriin toimenpiteisiin. Siksi laajat rasvaimut tehdään leikkaussalissa riittävin valvonnoin.
Rasvaimua tehdään pääosin yksityisellä puolella. Julkisella puolella sitä käytetään esimerkiksi pitkäaikaisen imunesteturvotuksen hoidossa ja rasvansiirtojen yhteydessä.

Arven liikakasvu ja keloidit
Paksu eli hypertrofinen arpi pysyy alkuperäisen haavan alueella ja pehmenee usein vuoden–kahden kuluessa. Keloidi kasvaa haavan rajojen yli, ei taannu itsestään ja on altis uusiutumaan. Keloideja esiintyy erityisesti tummaihoisilla ja tyypillisesti korvalehdissä, rintakehällä ja hartioissa. Arpien hoidossa käytetään silikonilevyjä tai -geeliä, painehoitoa ja arpeen pistettävää kortisonia, joka on keloidien ensilinjan hoito. Pelkän poistoleikkauksen jälkeen keloidi uusiutuu suurimmalla osalla potilaista, joten leikkaus yhdistetään aina jatkohoitoon. Uusiutumisen estossa parhaat tulokset on saatu leikkauksen jälkeisellä sädehoidolla.

Nenän korjausleikkaus eli rinoplastia
Nenäleikkauksella korjataan nenän ulkomuotoa, toimintaa tai molempia. Usein samassa leikkauksessa oikaistaan myös nenän väliseinä (septorinoplastia). Suomessa nenäleikkauksia tekevät plastiikkakirurgit sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit. Julkisella puolella korjataan esimerkiksi vamman, synnynnäisen poikkeavuuden, kuten huuli-suulakihalkion, tai hengitystä haittaavan ahtauman aiheuttamia muutoksia. Esteettiset nenäleikkaukset tehdään yksityisellä puolella. Turvotus laskee vähitellen, ja lopullinen tulos näkyy vasta noin vuoden kuluttua. Korjausleikkauksen tarve ei ole harvinaista.

Lipödeema
Maailman terveysjärjestön uudessa ICD-11-tautiluokituksessa lipödeemalla on oma koodinsa, mutta tila on edelleen kiistanalainen: diagnostiset kriteerit ovat epätarkkoja, ja se sekoittuu helposti lihavuuteen ja imunesteturvotukseen.

Lipödeema on tila, jossa rasvakudosta kertyy symmetrisesti alaraajoihin, lantiolle ja joskus olkavarsiin. Kädet ja jalkaterät säästyvät. Alueet ovat usein arkoja, kipeitä ja mustelmaherkkiä. Ensisijainen hoito on konservatiivinen: kompressio, liikunta ja painonhallinta. Rasvaimulla on raportoitu kivun ja liikkumisen helpottumista valikoiduilla potilailla, mutta näyttö perustuu pääosin seurantatutkimuksiin, ja hoidon pitkäaikaishyöty on epävarma. Rasvaimuun liittyvät tavanomaiset riskit (ks. rasvaimu) koskevat myös lipödeemaa. Lipödeemaa ei toistaiseksi hoideta julkisella sektorilla.

POTILAALLE